Siirry pääsisältöön

Jaetut eväät

Kuvittele olevasi retkellä ystäväsi kanssa keskellä metsää. On evästauon aika ja otat repustasi eväät esille. Huomaat ystäväsi tutkivan reppuaan pettyneenä. Hänen eväänsä ovat jääneetkin kotiin ja kuulet hänen vatsansa kurnivan. Katselet eväitäsi mietteliäänä tiedostaen, että myös ystävälläsi on nälkä. Mitä teet? Laitatko eväät takaisin reppuun ja ehdotat, että jos palattaisiin takaisin kaupunkiin vai syötkö eväät hyvällä omalla tunnolla yksin ystäväsi katsellen vieressä? Vai jakaisitko omastasi?
Raamatussa kerrotaan, kuinka pieni poika antoi omat eväänsä, 5 leipää ja 2 kalaa, Jeesukselle, joka siunasi ne ja sai siten ne riittämään kaikille. Mutta mikä sai pojan antamaan omastaan, vaikka hän tiesi, ettei 5 leipää ja 2 kalaa lähtökohtaisesti voisi mitenkään riittää ruokkimaan 5000 ihmistä. Oliko kyse uskosta siihen, että Jeesus pystyy siihen mikä on meille täysin mahdotonta vai oliko kyse siitä, että tuo lapsi näki sen, että vain omastaan jakamalla voidaan saavuttaa jotain suurta.
Jeesus siunasi leivät ja kalat ja niistä riitti kaikille. Kukaan ei jäänyt nälkäiseksi ja ruokaa jäi lopulta vielä reilusti yli. Mutta miten tämä oikeastaan onkaan mahdollista? Vain 5 leipää ja 2 kalaa. Ajattele! Onko kyse ihmeestä vai siitä, että pienen pojan esimerkki sai muuta toiminaan samoin ja jakamaan omastaan. Sitä me emme voi todellisuudessa tietää. Mutta vaikka pojan esimerkistä olisivat muutkin ottaneet eväänsä esille ja laittaneet ne ”yhteiseen pöytään”, on kyse ihmeestä. Tuohon aikaan lapsia ei arvostettu, mutta tuollaisella hetkellä jos lapsen esimerkkiä seuraamalla muutkin antoivat omastaan, voidaan puhua ihmeestä. Nimittäin jakamisen ihmeestä.
Palataanpa vielä retkelle. Katselet eväitäsi ja ystäväsi tuskastunutta ilmettä. Muistat, miten suunnittelitte retkeä yhdessä ja kuinka puhuitte siitä, että haluatte viettää mukavan ja rennon päivänä yhdessä. Haluat, että retkestä jäisi kummallekin hyvä mieli ja päätät jakaa omastasi. Tarjoat ystävällesi puolet eväistäsi sanoen, että tästä riittää molemmille. Ystäväsi on helpottunut.
Silloin kun jaamme omastamme, laitamme eteenpäin hyvää. Toimimme samoin kuin pieni poika, joka vei Jeesukselle eväänsä luottaen siihen, että Jeesus saa ne riittämään kaikille. Jos mietimme tätä hetkeä ja meidän mahdollisuutta vaikuttaa, on meidän tehtävä valintoja. Pienillä teoilla, voidaan saada aikaan paljon. Pienikin teko riittää, niin kuin esimerkiksi se, että jaamme eväämme ystävämme kanssa, jotta jaksaisimme molemmat retken loppuun asti. Näistä pienistä asioista voi halutessamme kasvaa jotain suurta.

(Puhe rippikoulu messussa 31.3.2019)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hetki

"Päivä vain ja hetki kerrallansa..." Aika katoaa johonkin. Tunnen kulkevani sumussa päivästä toiseen väsymyksen kanssa. Yritän pitää itseni kasassa ja samalla tukea muita. Työnnän omat kipuni taja-alalle ja mietin tulevaa. Mitä minä haluan ja missä näen itseni? En tiedä enkä osaa vastata. Otan esille Raamatun. Nahkaiset kannet käden alla tuo lohtua. Se lupaus, etten ole yksin kannattaa minua. Tiedän jonkun näkevän minut sellaisena kuin olen, kaikkine kipuineni ja haaveineni. Kevät, lähetyvä toukokuu, minun kärsimykseni aika.  Tiedän Hänen kuulevan pienimmänkin huokaukseni, sillä mikään ei ole Häneltä salassa. Syvennyn sanan äärelle ja mietin miten olen tähän päätynyt. Miksi en minä? Miksi emme me?  Tässä hetkessä yritän toivoa, luottaa ja rakastaa. Rakastaminen on helppoa, mutta toivo on niin hauras, ettei luottamuskaan pidä sitä pinnalla. 

Elämän polku

Päivä vain ja hetki kerrallansa. Niin sanoo tutun virren sanat. Hetkessä elämistä korostetaan paljon, mutta tietyllä tapaa ajattelen, että toisinaan on pakko katsoa myös menneeseen, jotta voi nähdä tulevaan.  Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan. Hyvin harvoin tie on tasainen ja suora. Tie muodostuu pienistä poluista metsän keskellä ilman opasteita, mutta välillä saa kulkea suoraa ja tasaista tiet, jolla kulkiessa näkyy pitkälle. Tielle osuu myös risteyksiä, joissa pitää valita kumpaan suuntaan kulkea. Elämän tie ei ole yksinkertainen. Kulkiessamme, emme voi murehtia tulevasta. Jos jäämme murehtimaan sitä, mitä seuraava tien risteys tuo tullessaan, unohdamme nauttia siitä mitä meillä on tässä hetkessä. Hetkessä eläminen on taito. Siihen liittyy tasapaino menneen, nykysen ja tulevan kesken. Mitä vähemmän murehtii tulevasta, voi helpommin kulkea luottavaisin mielin. Se mitä tiellämme tulee vastaan, on meille arvoitus. Emme voi aina varautua pahimpaan ja kulkea jatkuvasti...