Arjen teologiaa

Pitkä viikonloppu. Arjen luksusta. Vein miehen eilen aamulla töihin ja suuntasin ystäväni luokse vierailemaan, kun arkena ei ehdi millään näkemään. Samalla keräilin rohkeutta hautausmaan vierailulle. Kynttilänkin olin jo valmiiksi pakannut laukkuun. Kuitenkin ajatuksissa vain pyöri, että onko minulla oikeutta mennä tyhjän sylin muistopaikalle. Lasketaanko minua sittenkään lapsettomaksi, kun me emme ole yrittäneet vielä vuosia. Sitä tuntee itsenäs jotenkin vajaaksi, eri arvoiseksi kuin muut. Minä olen usein kuullut siitä, etten voi ymmärtää, kun meillä ei ole lapsia ja kuinka paljon se vihlaisee, etenkin näin ammattikasvattajana. Kyllä sitä kokee olevansa jotenkin heikoilla ja haavoittuvainen asian kanssa. Omien kipuilujen hyväksymistähän tämä on. Sitä ehkä enemmän kuin mitään muuta. Ystävän luota lähtiessäni mietin, että kummalle hautuumaalle suuntaisin. Päätin valita sen, mikä on lähempänä kotia. Jos vaikka ajomatkalla en saisikaan kerätyyä sitä viimeistä rohkeuden ripettä k...

Viime aikoina olen joutunut pysähtymään ja oikeasti miettimään hiljaisuutta ja sen merkitystä. Jos en tekisi niin paljoa töitä, olisiko minulla aikaa istua alas omien ajatuksieni kanssa. Mutta se päivän hiljainen hetki tuntuu olevan vaikea järjestää, vaikka se tavallaan kuuluukin työhön. Mietin, että hiljaisuus on monelle vaikeaa. On vaikeaa unohtaa edes hetkeksi päivän kiireet ja antaa aikaa itselleen. Monelle hiljaisuus on pelottavaa. Kaikki eivät halua kohdata omia ajatuksiaan ja siksi täyttävät kalenterinsa aamusta iltaan. Hiljaisuudessa on jotain, mikä aiheuttaa levottomuutta ja pelkoa. Ehkä taustalla on pohjimmiltaan kysymys siitä, ettei ihminen tiedä miten hiljentyä. Olemme vieraantuneet hiljaisuudesta, kun normaali arki on niin hektistä. Pakostakin sitä ajattelee, että jos osaisimme hiljentyä edes kymmeneksi minuutiksi miettimään, ettei aina tarvitse olla mietittävää, auttaisiko se meitä jaksamaan arjessamme paremmin. Osaisimmeko me rauhoittaa elämäämme niin, että k...