Päivä vain ja hetki kerrallansa. Niin sanoo tutun virren sanat. Hetkessä elämistä korostetaan paljon, mutta tietyllä tapaa ajattelen, että toisinaan on pakko katsoa myös menneeseen, jotta voi nähdä tulevaan.
Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan. Hyvin harvoin tie on tasainen ja suora. Tie muodostuu pienistä poluista metsän keskellä ilman opasteita, mutta välillä saa kulkea suoraa ja tasaista tiet, jolla kulkiessa näkyy pitkälle. Tielle osuu myös risteyksiä, joissa pitää valita kumpaan suuntaan kulkea. Elämän tie ei ole yksinkertainen. Kulkiessamme, emme voi murehtia tulevasta. Jos jäämme murehtimaan sitä, mitä seuraava tien risteys tuo tullessaan, unohdamme nauttia siitä mitä meillä on tässä hetkessä.
Hetkessä eläminen on taito. Siihen liittyy tasapaino menneen, nykysen ja tulevan kesken. Mitä vähemmän murehtii tulevasta, voi helpommin kulkea luottavaisin mielin. Se mitä tiellämme tulee vastaan, on meille arvoitus. Emme voi aina varautua pahimpaan ja kulkea jatkuvasti pelon keskellä. Voimme vain yrittää hyväksyä sen, että elämämme on mitä on. Onpa mennyt ja nykyisyys mitä tahansa, voimme itse jossain määrin vaikuttaa tulevaan. Saamme tehdä risteyksessä valinnan. Saamme itse valita suuntamme, vaikka se ei aina ole helppoa. Kun matkassa on mukana kartta ja kompassi, matkamme suunta saattaa löytyä helposti.
Minun karttani on Raamattu ja kompassini on Jeesus. Omilla valinnoillani voin muuttaa tieni suuntaa, mutta toisaalta tiedän myös sen, ettei yksikään päivistäni ole Jumalle salassa. Siksi minun on turha murehtia huomisesta, sillä eteeni tulee ne asiat, jotka ovat tullakseen. Luottamalla Jumalaan voin vaikuttaa siihen, että muserrunko vastoinkäymisten ja murheiden alle vai löydänkö lohdutuksen Jumalan rakkaudesta.
"Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."
Matteus 6:34
Kommentit
Lähetä kommentti