Arjen teologiaa

Välillä pysähdyn ihmettelemään maailman menoa ja kulkua. Saatan hetkeksi kadottaa ajantajun miettiessäni sitä, miten kaikki tuntuu aina välillä niin vaikealta siltä, ettei mistään taas saan kiinni millään. Toisaalta koen, että juuri nämä pysähdykset ovat ainakin minulle niitä kaikkein merkittävimpiä hetkiä. Muistan ennen häitä etsineeni erästä minulle äärimmäisen tärkeistä henkilöä ties kuinka pitkään, kun ajan myötä oli kaikki yhteystiedot kadonneet ja jäljelle jäänyt vain nimi. Numerotiedustelun kautta löysin puhelinnumeron, mutten ollut ollenkaan varma, että olisiko se juuri se oikea vai kenties väärä numero. Kirjoitin siihen viestiin, että miksi viestin lähetin ja pyysin jo ennalta anteeksi häiriötä, jos viesti tulisi väärään numeroon. Pyysin vielä ilmoittamaan, että jos viestin saaja ei olisi  minun etsimäni henkilö. En saanut paluuviestiä. Muistan varmasti lopun ikäni sen hetken, kun kesken työpäivän, riparikonsertin, puhelin ilmoitti uudesta viestistä. Nuoret kääntyivä

Täällä jo ilta tummenee, väsynyt tuuli huokailee. Keitimme vielä iltateen ja kuljemme yöhön hiljaiseen. Takana alkuaskeleet, edessä uutta aukenee. Suru ja riemu vuorollaan kutsuvat kanssaan kulkemaan.    Aika usein olen viime aikoina pysähtynyt miettimään aikaa. Sitä aikaa, jonka olen saanut mieheni kanssa yhdessä kulkea. Olemme selvinneet jo monesta liemestä yhdessä. Olemme selvinneet läheisen sairaudesta, taloudellisesta ahdingosta ja kaikesta arjen kiireydestä. Olemme selvinneet pitkästä välimatkasta ja siitä, että olen työni puitteissa suhteellisen paljon pois kotoa. Olemme järjestänet yhdessä olomme aikana aikatauluja uusiksi moneen kertaan. Annamme toisillemme aikaa silloin kun se on mahdollista, mutta emme myöskään velvoita toisiamme viettämään kaikkea yhteistä vapaa-aikaa yhdessä. Puhumme asioista, mutta voimme myös olla hiljaa ja silti nauttia toistemme seurasta. Taluta meitä, jos matkalla uuvumme. Lähetä oppaaksi enkeleitä, jos tiellä eksymme. Vierellä k