Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2011.

Pieni Pääsiäisateria

Köyhänä opiskelijana osaan arvostaa kävelymatkaa Helsingin Rautatieasemalta Kampin ostoskeskukseen. Viime viikolla sain tuon matkan aikana kasan ilmaisia keksejä ja tänään pari pussillista banaaneja. Osaan ainakin arvostaa tälläistä ihan pientä, etenkin kun työmatkalla tajuaa, ettei ennen kotoa lähtöä ollut taas muistanut syödä mitään. Bussissa edessäni istui kolme alakoulu ikäistä poikaa banaanipussiensa kanssa. Oli hauska seurata sitä kuinka nuo pojat tutkivat pussiensa sisältöä. He laskivat banaaninsa tarkkaan ja tutkivat niissä kiinni olevia tarroja. Siinä oli itsellä hymy hyvin herkässä. Etenkin kun nuo pojat olivat niin keskittyneitä saamaansa ”aarteeseen”. Taisi pojilla olla jo välipalan aika sillä banaani toisensa perään katosi parempiin suihin ja roskatkin päätyivät sinne minne kuuluivat. Näin pääsiäisen aikaan mieleeni nousee Jeesuksen viimeinen ateria, jonka hän halusi tarjota opetuslapsilleen. ”Hän otti leivän siunasi ja mursi sen sanoen, tässä on minun ruumiini....