Kulje hetki vierellämme. Pidä kiinni käsistämme. Meidät siunauksiin sulje. Vierellä kulje. Rukous on vaan niin ihmeellistä. Hädän ja surun hetkellä se kokoaa ihmisiä yhteen. Pelko kaikesta näkyy kasvoilla. Toivon kipinä yrittää puskea näkyviin. Mielessä käy kysymykset, miksi ja miten tästä eteenpäin? Muistutus, ettemme ole yksin vaan vierellä on joku, joka lohduttaa, tukee ja ymmärtää. Aina sitä ei ole helppo muistaa. Kyyneleet, joka ovat pyrkivät esiin, mutta siihen on tarvittu apua. Oivallus siitä, että itku puhdistaa. Ja se, että emme ole yksin eikä saa sulkea toista pois. Pelko ja huoli on yhteinen. Rukous. Niin. Saan rukouksessa kertoa omat huolet ja murheet Jumalalle ja luottaa siihen, että hän pitää meistä kyllä huolta. Muistan ne kerrat, kun olen tarttunut Raamattuun hakeakseni siitä lohtua ja turvaa. Olen turvautunut psalmien rauhoittavaan ja rukoustyyliseen tekstiin. Minun kanssani kulkee Herran enkelit, jotka pitävät minusta huolta. Tähän minä haluan...
Ajatuksia uskosta, Jumalasta ja Raamatusta arjessa nousevien asioiden kautta.