Siirry pääsisältöön

Pyhän äärellä

Heittelen frisbeetä koiralle. Ajatukset on jossain aivan muualla. Pääsiäinen ja loma. Niin... Olen rauhassa saanut pysähtyä Pyhän äärelle, olemalla juuri sitä mitä todellisuudessa olen.

Kirkossakin on ollut minulle tilaa. Ei niin tavallisille kaduntallaajalle, vaan vapaita ja lomia viettävälle kirkon työntekijälle. Kiirastorstain iltana sain seurakuntalaisena hiljentyä kirkossa kuten kuka tahansa muukin ihminen. Sain hiljentyä omien ajatusten ääreen ja pysähtyä. Pitkänä perjantaina löysin itseni uudestaan istumasta kirkosta. Kuuntelin jousikvartettin soittoa ja kanttorin lukemia Raamatun kohtia. Eilen, kun en saanut itseäni sängystä ylös ajoissa, sain kotikirkon messun suoraan olohuoneeseen.

Katsoin tv:stä messua. Mieheni tuli tietokoneelle ja seurasi sivusilmällä lähetystä. Tuumaili vain, että näyttää kuin kirkossa paistaisi aurinko.

Sillä hetkellä muistin pitkänperjantain kirkkohetkeni. Kiinnitin silloin ensimmäistä kertaa huomioni saarnatuolin yläpuolella roikkuvaan sateenkaareen. Jumalan lupaus. Muistin sillä hetkellä myös toisen lupauksen: Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.

Suuria lupauksia pienelle ihmiselle. Muistan sen tunteen, helpotuksen huokauksen. Minä en ole yksin. Samalla muistin kolmannen lupauksen. Silloin seisoin alttarilla mieheni rinnalla. Lupasimme rakastaa toisiamme niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Lupasimme tukea toista silloin kun toinen tarvitsee tukea.

Pyhän äärellä, kirkossa, muistui lupaukset mieleen. Niin.. Minä en ole koskaan yksin.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hetki

"Päivä vain ja hetki kerrallansa..." Aika katoaa johonkin. Tunnen kulkevani sumussa päivästä toiseen väsymyksen kanssa. Yritän pitää itseni kasassa ja samalla tukea muita. Työnnän omat kipuni taja-alalle ja mietin tulevaa. Mitä minä haluan ja missä näen itseni? En tiedä enkä osaa vastata. Otan esille Raamatun. Nahkaiset kannet käden alla tuo lohtua. Se lupaus, etten ole yksin kannattaa minua. Tiedän jonkun näkevän minut sellaisena kuin olen, kaikkine kipuineni ja haaveineni. Kevät, lähetyvä toukokuu, minun kärsimykseni aika.  Tiedän Hänen kuulevan pienimmänkin huokaukseni, sillä mikään ei ole Häneltä salassa. Syvennyn sanan äärelle ja mietin miten olen tähän päätynyt. Miksi en minä? Miksi emme me?  Tässä hetkessä yritän toivoa, luottaa ja rakastaa. Rakastaminen on helppoa, mutta toivo on niin hauras, ettei luottamuskaan pidä sitä pinnalla. 
Lähetä kommentti
Lue lisää

Elämän polku

Päivä vain ja hetki kerrallansa. Niin sanoo tutun virren sanat. Hetkessä elämistä korostetaan paljon, mutta tietyllä tapaa ajattelen, että toisinaan on pakko katsoa myös menneeseen, jotta voi nähdä tulevaan.  Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan. Hyvin harvoin tie on tasainen ja suora. Tie muodostuu pienistä poluista metsän keskellä ilman opasteita, mutta välillä saa kulkea suoraa ja tasaista tiet, jolla kulkiessa näkyy pitkälle. Tielle osuu myös risteyksiä, joissa pitää valita kumpaan suuntaan kulkea. Elämän tie ei ole yksinkertainen. Kulkiessamme, emme voi murehtia tulevasta. Jos jäämme murehtimaan sitä, mitä seuraava tien risteys tuo tullessaan, unohdamme nauttia siitä mitä meillä on tässä hetkessä. Hetkessä eläminen on taito. Siihen liittyy tasapaino menneen, nykysen ja tulevan kesken. Mitä vähemmän murehtii tulevasta, voi helpommin kulkea luottavaisin mielin. Se mitä tiellämme tulee vastaan, on meille arvoitus. Emme voi aina varautua pahimpaan ja kulkea jatkuvasti...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jaetut eväät

Kuvittele olevasi retkellä ystäväsi kanssa keskellä metsää. On evästauon aika ja otat repustasi eväät esille. Huomaat ystäväsi tutkivan reppuaan pettyneenä. Hänen eväänsä ovat jääneetkin kotiin ja kuulet hänen vatsansa kurnivan. Katselet eväitäsi mietteliäänä tiedostaen, että myös ystävälläsi on nälkä. Mitä teet? Laitatko eväät takaisin reppuun ja ehdotat, että jos palattaisiin takaisin kaupunkiin vai syötkö eväät hyvällä omalla tunnolla yksin ystäväsi katsellen vieressä? Vai jakaisitko omastasi? Raamatussa kerrotaan, kuinka pieni poika antoi omat eväänsä, 5 leipää ja 2 kalaa, Jeesukselle, joka siunasi ne ja sai siten ne riittämään kaikille. Mutta mikä sai pojan antamaan omastaan, vaikka hän tiesi, ettei 5 leipää ja 2 kalaa lähtökohtaisesti voisi mitenkään riittää ruokkimaan 5000 ihmistä. Oliko kyse uskosta siihen, että Jeesus pystyy siihen mikä on meille täysin mahdotonta vai oliko kyse siitä, että tuo lapsi näki sen, että vain omastaan jakamalla voidaan saavuttaa jotain suurta....
Lähetä kommentti
Lue lisää