Siinä minä istuin auton takapenkillä matkalla kotia kohti. Takana pitkä päivä ja aamusta iltamyöhään autossa istumista. Huvinsa kullakin, kun harrastuksia valitsee. Olisihan sitä toki voinut valita toisinkin, mutta mikäpä on sen parempaa kiertää Suomea ja nähdä toinen toistaan hienompia paikkoja.
Autossa istuessani ja ikkunasta ulos katsoessani kävin mielessäni päivän tapahtumia. Aamulla oli liikkeelle lähdetty aikaisin, silloin oli vielä kylmä ja aurinko ei jaksanut lämmittää niin pakhoa, että ulkona olisi tarjennut olla ilman tunnetta, että jäätyy. Kuitenkin koin siinä hetkessäni olevani onnekas, sillä sain rakastamieni ihmisten kanssa sain tehdä matkaa omille juurilleni ja samalla omaan menneisyyteen.
Ajoimme päivän aikana monen paikkakunnan läpi. Hyvin pitkälti maisema oli maalaismaisemaa. Matkan varrelta tunnistin vanhan kouluni. Siellä en ehtinyt viettämään kuin vuoden, mutta muistoja riitti siltä ajalta enemmänkin. Kävimme syntymäkunnassani ja samalla sain muistella niitä kahta kesää, joiden aikana tuli alueella pyörittyä paljon töiden vuoksi. Sain nähdä isomummoni vanhan kotitalon, jossa monena vuotena tuli sukulaisten kanssa yhdessä talkootyönä nostettua perunaa pellosta. Peltojen vieressä ollutta heinäaittaa, ei ollut enää pystyssä. Matkamme aikana ajoimme myös hautausmaan läpi, johon isomummoni haudattiin ja sen paikan, jossa vietimme hänen muistotilaisuuttaan.
Ne maisemat toivat mieleen paljon muistoja. Muistoja lapsuuden ystävisgä, joihin yhteyden pito on katkennut vuosien saatossa. Muistoja kahdesta työkesästä, jotka olivat hyvin erilaisia ihmisineen ja kokemuksineen. Samalla sain muistoihini yhden matkan lisää oman rakkaani kanssa. Sain viedä hänet omille juurilleni. Syystäkin sain olla iloinen, onnellinen ja väsynyt matkalainen.
Siinä istuessani auton takapenkillä ja katsellessani ikkunasta ulos, huomasin täysin kirkkaan tähtitaivaan. Yöstä tulisi kylmä ja kevättä saisi vielä odottaa saapuvaksi keskuuteemme. Ikkunasta ulos katsellessani kiinnitin kyllä kaikkein eniten huomiota poikkeuksellisen kauniiseen tähtitaivaaseen. Suuri tähtien joukko oli peittänyt Otavan tähtikuvion läheskokonaan alleen. Otava olikin ainut kuvio, jonka onnistuin tunnistamaan tähtien tiiviistä rykelmästä. Miten tahansa yritin tähtirykelmää katsella, jotta kuvioita tunnistaisin, erotin vain yhden, täysin Suomen yötaivaasta poikkeavan kuvion: suuren sydämen.
Jostain syystä saman aikaisesti mieleeni nousi Raamatun sanat niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Siinä minä istuin katsoen tähtitaivasta mielessäni nuo sanat. Niinhän se oli. Pitkänäperjantaina Jeesus meni meidän kaikkien puolesta ristille ja antoi oman henkensä Isänsä käsiin. Minä saan olla kiitollinen tästä, sillä tiedän Jeesuksen sovittaneen myös kaikki minun syntini ja antaneen minulle anteeksi kaikki teot ja sanat, jotka on tarkoitettu toista loukkaamaan tai satuttamaan, oli ne sitten vahingossa tai tahallaan tehty tai sanottu. Olen saanut anteeksi sen ,etten voi olla täydellinen.
Pääsiäisyön outo tähtikuvio taivaalla sai minut heräämään siihen todellisuuteen, että minun velkani on jo maksettu. Minä voin vain uskoa, luottaa ja kiittää Jumalaa ja sitä, että Hänellä on jokin suunnitelma minua varten. Saan olla onnellinen, että olen saanut kutsun seurata Jumalaa tällä tiellä ja viedä viestiä myös eteenpäin.
Ehkä tuolla tähtikuviolla haluttiin osoittaa, että me emme ole yksin. Ehkä sillä haluttiin kertoa neille, että Kristus on totisesti ylösnoussut ja että hän elää. Minä sain osoituksen siitä, että olen aivan yhtä tarkeä ja merkityksellinen kuin kuka tahansa muukin ja että Jeesus on sovittanut myös minun syntini ristillä. Sydämen muotoinen tähti kuvio sai minut oivaltamaan sen, että jokaisella on täällä oma paikkansa ja oma tehtävänsä. Jokainen on aivan yhtä tärkeä.
Kommentit
Lähetä kommentti