Sunnuntai aamussa on jotain erillaista. On hiljaista ja aurinko paistaa ikkunan takaa mukavasti lämmittäen. Mieleeni nousee laulun sanat: "...tänä aamuna sunnuntai rauha ei ole vain unelmaa.."
Kupillinen kahvia, Raamattu ja minä. Aikaa itselleni ja Jumalalle. Ei kiirettä, vaan rauhaa.
Hektinen viikko kääntyy loppuun. Saan rauhoittua ja pysähtyä. Saan katsoa ulos auringon valoon ja muistaa, että pitkä talvi on takana ja pian luomakunta herää taas eloon. Saan nauttia sunnuntai aamusta omassa rauhassa. Talo on vielä hiljainen ja unen äänet kantautuvat nurkissa.
Minä ja Jumala. Hetki aikaa meille, ilman kiirettä. Saan hiljentyä ja olla.
Liian harvoin ehdin pysähtymään kunnolla sanan äärelle. Syvennyn sanoihin ja rukoilen. Hiljaisuudessa on jotain pysäyttävää, jotain rauhoittavaa. Kunpa arkenakin olisi aikaa rauhoittua. Aikaa nauttia kaikista niistä pienistä hetkistä.
Juuri nyt, sunnuntai aamun rauha ja minä. Pyhä on läsnä ja se koskettaa.
Kommentit
Lähetä kommentti