Siirry pääsisältöön

Sinun puolestasi

Kirkon kellot kumisevat. Siinä on jotain rauhoittvaa. Tasainen syke ja rytmi: Dong, dong, ding. Se toistuu kerta toisensa jälkeen. Kutsuu koolle, kutsuu hiljentymään ja rauhoittumaan. Minä muiden joukossa jo tutuksi käyneessä koti kirkossa. Urkupillit viheltävät. Ilma kiertää niiden läp. Kirkonkellojen soitto loppuu ja urut alkavat soida. Alttarilla palaa kaksi kynttilää. Ja takapöydältä löydän kolmetoista kynttilää, Jeesus ja opetuslapset. 

Havahdun ajatuksistani, kun pappi alkaa puhua. Rauhoittava ääni saa minut rentoutumaan ja tuntemaan oloni hyväksi. Juuri tältä kirkossa pitäisi tuntua. Olen tervetullut. Pappi pyysi minua muistelemaan ensimmäistä ehtoolllistani. Miltä kirkossa näytii, miltä tuntui? Miltä ympärillä tuoksui ja miltä leipä ja viini maistuivat? Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä mitä ehtoollinen merkitsee minulle tänään.

Ensimmäisen ehtoolliseni sain konfirmaatiossa. Kirkko oli täynnä ihmisiä ympäri Suomea. Kaikilla oli hienot vaatteet päällä ja jokainen tiesi tämän hetken olevan hyvin merkityksellinen. Muistan kuinka minua jännitti. Jännityksen lisäksi olo oli hieman haikea. Ripari oli ollut ihan mahtava ja sen olisi vielä halunnut jakuvan. Muistan kuinka leipä jäi kitalakeen kiinni ja viini tuntui todella vahvalta omassa suussa.

Kuuntelin pappia ja hänen tasaista ääntään, kun hän kertoi hänelle merkittävästä ehtoollisesta. Kuuntelin hiljaa, kun hän kertoi ehtoollisen ateriasta. Ymmärsin ehtoollisessa jotain aivan uutta. Olin kyllä aina mieltänyt, että se on muistoateria, mutta se on paljon muutakin. Samalla on sovinnon, kiitoksen, anteeksi antamisen ja yhteyden ateria. Ehtoollinen on minulle Pyhä. Siinä tuntuu, että Jumala on oikeasti läsnä, juuri siinä hetkessä. Alttarilla jokainen on tasavertainen. Ei siinä katsota, että kuka tekee ja mitä. Ehtoollinen on uusi liitto. Liitto Jumalan ja sinun välille. Annettu ruumis ja vuodatettu veri. Meidän puolesta. Meidän osaksemme jää vain kiittää. 

Alttarilla saa olla ilman naamioita, sellaisena kuin on. Epäonnistuneena, rikkinäisenä, mutta kuitenkin tasavertaisena. Sinun puolestasi annettu ja vuodetattu.


Kirjoituksen aiheita on poimittu kotiseurakuntani kiirastorstain iltamessun saarnasta.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hetki

"Päivä vain ja hetki kerrallansa..." Aika katoaa johonkin. Tunnen kulkevani sumussa päivästä toiseen väsymyksen kanssa. Yritän pitää itseni kasassa ja samalla tukea muita. Työnnän omat kipuni taja-alalle ja mietin tulevaa. Mitä minä haluan ja missä näen itseni? En tiedä enkä osaa vastata. Otan esille Raamatun. Nahkaiset kannet käden alla tuo lohtua. Se lupaus, etten ole yksin kannattaa minua. Tiedän jonkun näkevän minut sellaisena kuin olen, kaikkine kipuineni ja haaveineni. Kevät, lähetyvä toukokuu, minun kärsimykseni aika.  Tiedän Hänen kuulevan pienimmänkin huokaukseni, sillä mikään ei ole Häneltä salassa. Syvennyn sanan äärelle ja mietin miten olen tähän päätynyt. Miksi en minä? Miksi emme me?  Tässä hetkessä yritän toivoa, luottaa ja rakastaa. Rakastaminen on helppoa, mutta toivo on niin hauras, ettei luottamuskaan pidä sitä pinnalla. 
Lähetä kommentti
Lue lisää

Elämän polku

Päivä vain ja hetki kerrallansa. Niin sanoo tutun virren sanat. Hetkessä elämistä korostetaan paljon, mutta tietyllä tapaa ajattelen, että toisinaan on pakko katsoa myös menneeseen, jotta voi nähdä tulevaan.  Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan. Hyvin harvoin tie on tasainen ja suora. Tie muodostuu pienistä poluista metsän keskellä ilman opasteita, mutta välillä saa kulkea suoraa ja tasaista tiet, jolla kulkiessa näkyy pitkälle. Tielle osuu myös risteyksiä, joissa pitää valita kumpaan suuntaan kulkea. Elämän tie ei ole yksinkertainen. Kulkiessamme, emme voi murehtia tulevasta. Jos jäämme murehtimaan sitä, mitä seuraava tien risteys tuo tullessaan, unohdamme nauttia siitä mitä meillä on tässä hetkessä. Hetkessä eläminen on taito. Siihen liittyy tasapaino menneen, nykysen ja tulevan kesken. Mitä vähemmän murehtii tulevasta, voi helpommin kulkea luottavaisin mielin. Se mitä tiellämme tulee vastaan, on meille arvoitus. Emme voi aina varautua pahimpaan ja kulkea jatkuvasti...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jaetut eväät

Kuvittele olevasi retkellä ystäväsi kanssa keskellä metsää. On evästauon aika ja otat repustasi eväät esille. Huomaat ystäväsi tutkivan reppuaan pettyneenä. Hänen eväänsä ovat jääneetkin kotiin ja kuulet hänen vatsansa kurnivan. Katselet eväitäsi mietteliäänä tiedostaen, että myös ystävälläsi on nälkä. Mitä teet? Laitatko eväät takaisin reppuun ja ehdotat, että jos palattaisiin takaisin kaupunkiin vai syötkö eväät hyvällä omalla tunnolla yksin ystäväsi katsellen vieressä? Vai jakaisitko omastasi? Raamatussa kerrotaan, kuinka pieni poika antoi omat eväänsä, 5 leipää ja 2 kalaa, Jeesukselle, joka siunasi ne ja sai siten ne riittämään kaikille. Mutta mikä sai pojan antamaan omastaan, vaikka hän tiesi, ettei 5 leipää ja 2 kalaa lähtökohtaisesti voisi mitenkään riittää ruokkimaan 5000 ihmistä. Oliko kyse uskosta siihen, että Jeesus pystyy siihen mikä on meille täysin mahdotonta vai oliko kyse siitä, että tuo lapsi näki sen, että vain omastaan jakamalla voidaan saavuttaa jotain suurta....
Lähetä kommentti
Lue lisää