Siirry pääsisältöön

Mitä minä voin tehdä?

"Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit."
Baden-Powell
Partiolaisena päässäni soi ajatus siitä, että minun velvollisuuteni on jättää maailma tuleville sukupolville parempana kuin mitä se on nyt. Tällä hetkellä se tuntuu lähestulkoon mahdottomalta ajatukselta. Maailma tuntuu olevan yhtä kaaosta. Joka paikassa on sotia, nälänhätää ja muita kriisejä. Uutiset tuntuvat mässäilevän kriiseillä ja samalla lietsovan pelkoa ja rauhattomuutta. Mitä minä voin tehdä? Tuntuu vaikealta lähestyä asiaa mistään kulmasta.

Avasin kesken työpäivän uutissivuston. Syyrian pakolaisia oli taas eilen hukkunut. Vastaanottokeskukset ovat ääriään myöten täynnä ja kiireellä perustetaan hätämajoituksia. Pakolaisten tulva on suuri ja kaiken tämän keskellä voin vain pudistella päätäni ja ihmetellä, kuinka tämä kaikki on mahdollista. Ymmärrän kyllä suomalaisten pelon ja turvattomuuden tunteen, mutta on niin vaikea ymmärtää, että kansanedustajat ehdottelevat vain kristittyjen turvapaikanhakijoiden vastaanottamista maahan. Mutta entä se kaikki hätä ja kärsimys? Voidaanko apu todella evätä toisilta vain sen tähden, etteivät he ole kristyttyjä?

Jeesus kehottaa meitä tekemään muille sen, minkä haluaisimme itsellemme tehtävän. Jos Suomea joskus kohtaisi vaikkapa vastaavanlainen kriisi kuin mitä Syyriaa tällä hetkellä, olisi lohdullista tietää, että voisimme saada jostain turvapaikan. Turvapaikan, jossa tietäisimme, että meitä autetaan ja missä meidän olisi hyvä olla. Mutta entä jos me kiellämmme muilta avun silloin kuin he sitä tarvitsevat? Voidaanko me silloin odottaa ja luottaa siihen, että meitä autetaan silloin kun me apua eniten tarvitsemme?
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"
Matt 22: 39
Pakostikin sitä miettii, että kuka on minun lähimmäiseni. Liian helposti minäkin tulen ajatelleeksi ain omaa lähipiiriäni; vanhempiani, siskojani, aviomiestäni ja hänen perhettään sekä ystäviä ja kavereita. Liian helposti luokittelen heidät lähimmäisikseni unohtaen sen totuuden, että kaikki maailman ihmiset ovat minun lähimmäisiäni. Jeesuksella ja partion perustajalla Baden-Powelilla on yhteinen ajatus siitä, että meidän kaikkien tulisi huolehtia toinen toisistamme.

Lähimmäinen. Se on oikeasti vaikea sana. Puhuin erään tuttavani kanssa syyrian tilanteesta ja pakolaisten virrasta. Puhuimme siitä, kuinka vaikea on auttaa ventovierasta ihmistä, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä. Toiset uskaltavat tarjota majapaikkaa omasta asunnostaan täysin pyytettömästi ja tarjota siten mahdollisesti uuden alun. He uskaltavat rakentaa ystävyyttä yli rajojen vaikeassakin tilanteessa. Monet laittavat kätensä ristiin ja rukoilevat heidän puolestaan, joilla on vaikeaa. Mutta mitä minä uskallan tehdä? Olenko minä tunteeton, jos en majoita vierasta omaan kotiini? Missä menevät oman auttamiseni rajat?

Raamatussa kehoitetaan myös tekemään hyvää, tavoittelemaan oikeudenmukaisuutta, puolustamaan sorrettuja, hankkimaan orvolle oikeus ja ajamaan lesken asiaa. (Jes. 1:17) Näihin meistä jokainen pystyy, kun vaan haastaa itsensä tarttumaan tilanteeseen ja toimeen. Apu se on pienikin apu ja auttamisen talkoisiin voi jokainen meistä osallistua omien mahdollisuuksien ja voimavarojen mukaan. Aina voi laittaa kädet ristiin ja rukoilla. Meistä jokainen voi pyytää siunausta ja varjelusta eikä vain itselleen vaan kaikille maailman ihmisille, joita koskettaa hätä tai kriisi.
"Jos ihmisten hätä lakkaa koskettamasta meitä, niin me lakkaamme olematta ihmisiä."
Anssi Kela, 2015
Meistä jokainen reagoi tilanteeseen omalla tavallaan. Joku lopettaa uutisten ja median seuraamisen. Joku toinen taas tarttuu toimeen ja auttaa pyytettömästi. Jossakussa tilanne herättää pelkoa ja turvattomuutta. Jokainen reaktio on ihan yhtä oikea. Mutta jos ihmisen hätä tosiaan lakkaa koskettamasta meitä, niin voidaanko me oikeasti kutsua itseämme enää ihmisiksi? Voimmeko vain sulkea silmämme ihmisten hädältä ja olla tekemättä mitään? Minä en pystyisi siihen. Pystyisitkö sinä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keskeneräinen

Jospa olisin täydellinen. Kuvan kaunis ja kaikessa hyvä ja täydellinen. Oi jospa olisin parempi kuin muut. Jospa minulla olisi paljon ystäviä, jotka ihailisivat minua. Jospa olisin suosittu ja käntäisin katseita kauniilla vaatteilla. Jospa olisin  täydellinen ja voisin saada kaiken mitä haluaisin.  Kuullostaako tutulta? Välillä sitä toivoisi olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Sitä toivoo, että voisi olla täydellinen kaikessa ilman huolia ja murheita. Täydellinen, kuvan kaunis tai komea kuin prinssi, uusissa merkkivaatteissa. Sitä toivoo olevansa parempi kuin muut. Parempi, täydellisempi. Jos maailma olisi täydellinen, ei olisi sotia eikä maailmassa olisi hätää tai kurjuutta. Ei olisi tietoa nälän hädästä tai muista ongelmista. Kaikki olisi uutta ja hienoa. Ei tarvitsisi pelätä tai miettiä, että miltä sitä näyttää, sillä täydellisessä maailmassa kaikki olisi hyvin.  Mutta maailma, missä elämme ei ole täydellinen. On paljon hätää ja kurjuutta. On sotia ja pel...

Mitä kuuluu?

Vuosien kuluessa sitä oivaltaa ajan pysähtymisen ja kohtaamisen merkityksen samoin kuin sen, että jokaisella olisi mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisenaan kuin on. Aina se ei ole helppoa ja välillä sitä miettikin, että miten ihmessä voin kohdata toisen siinä arjessa joka juoksee karkuun sen minkä ehtii. Pitäisikö sitä juosta itse perässä ja pakottaa arki pysähtymään pieneksi hetkeksi vaikka sitten väkisin. Ottaisinko Arkea olkapäistä kiinni ja kääntäisin hänet puoleeni ja silmiin katsoen kysyisin, että mitä kuuluu? Olisiko minulla aikaa pysähtyä kuulemaan se mitä sieltä vastaan tulisi tai haluaisinko ehkä kuulla sen kaiken mitä toiselle olisi sanottavana? Osaisinko vain olla ja kuunnella? Taannoin minulle sanottiin, että jos kysyt toiselta mitä kuuluu, kysy se niin, että mitä sinulle oikeasti kuuluu. Se kuullosti silloin oudolta, mutta ei enää. Kun kysyn toiselta, että mitä kuuluu, on siihen helpompi vastata se perinteinen "ihan hyvää" kuin todell...

Tuli kirkkoon mies ja lapsi

Joulun alla on tullut laulettua kurkkukipeäksi joululauluista. Kahdessa eri Kauneimpien joululaulujen tilaisuudessa, kummallakin kertaa kirkossa oli positiivinen ongelma, nimittäin se, ettei kaikki vaan mahdu istumaan. Katselin laulujen lomassa kirkoissa olevia ihmisiä. Lapsia ja aikuisia. Ympärillä täysin vieraita kasvoja, mutta silti on hyvä olla. Vaikka ulkona ei ole lunta ja poikkeuksellisen sään vuoksi sitä saa pelätä, että milloin puihin puhkeaa lehdet, alkaa joulu fiilis saapua pikku hiljaa. Kauneimmat joululaulut ovat osa tuon fiiliksen syntymistä. Ja toisaalta musta on kiva käydä kirkossa. Ihan vain jo senkin takia, että siinä samalla kun laulan voin kuitenkin ajatella omia asioitani. Tämän vuoden joululaulut tulivat tarpeeseen. Sain vain olla. Nauttia. Laulaa. Ennen kaikkea laulaa. Kummatkin laulutilaisuudet päättyivät Maa on niin kaunis -lauluun. Viimeisessä säkeistössä noustiin seisomaan. Ja kirkossa kaikki lauloivat: Kunnia herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meill...