Siirry pääsisältöön

Pieni ihminen

Kiipeän tunturiin ja
katson sieltä tähtiin.
Hiljennyn.
Kuuntelen, kuinka
tunturi puhuu minulle,
kuiskii lempeitä sanojaan
ja kertoo tarinoitaan;
elämästä luonnon
helmassa.
                                                                            (Tunturiin,©N.A)
  
Istuin autossa etupenkillä ja katselin tuntureiden vilahtavan ikkunoista ohi. Maisemat olivat huikeita ja jotenkin omalla tavallaan rauhoittavia. Saatoin pitkiäkin aikoja katsella ikkunasta ulos sanomattakaan mitään. Rippileirin jälkeen oli hyvä istua hetki paikoillaan ja katsella maisemien vilahtelevan ikkunoista. Siinä oli hyvä olla. Puoliso istui vieressä. Välillä hän katsoi minuun ja hymyili. Ei siinä sanoja tarvittu. Kun on aikansa saanut ihailtua jotain ilman sanojen tarvetta, huomaa ajatelleensa monia asioita syvemmältä. Minulla nuo ajatukset tuli henkäyksenä ulos "Kuinka pieni ihminen todellisuudessa onkaan".

Niin juuri. Ihminen on todellisuudessa hyvin pieni. Tämän muistamiseen minä tarvitsin tuntureiden luoman rauhan ja mittasuhteen. Enhän minä ole tunturiin verrattuna mitään. Olen vain pieni ihminen, joka liikkuu tunturissa ja saa tunturin laelta katsella sitä huikeaa maisemaa, joka silmien eteen avautuu. Kuinka pieni todellisuudessa olenkaan.

Hiljaisuus oli tunturissa aivan toisenlaista. Se ei tuntunut painostavalta eikä ahdistavalta. Siinä hiljaisuudessa oli hyvä olla. Siinä koki olevansa jonkin suuremman käsissä ja oli helppo luottaa siihen, että joku suurempi on todella minun kanssani aivan niin kuin tarinassa jalan jäljissä kerrotaan.
Kuinka suuri maailma todellisuudessa onkaan ja miten pieni ihminen on siinä rinnalla. Ennen kaikkea on hyvä luottaa siihen, että jokin suurempi pitää kaikesta huolen ja samalla Hän pitää kaiken tasapainossa. Kaikella on merkityksensä, niin minulla kuin tunturillakin. 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hetki

"Päivä vain ja hetki kerrallansa..." Aika katoaa johonkin. Tunnen kulkevani sumussa päivästä toiseen väsymyksen kanssa. Yritän pitää itseni kasassa ja samalla tukea muita. Työnnän omat kipuni taja-alalle ja mietin tulevaa. Mitä minä haluan ja missä näen itseni? En tiedä enkä osaa vastata. Otan esille Raamatun. Nahkaiset kannet käden alla tuo lohtua. Se lupaus, etten ole yksin kannattaa minua. Tiedän jonkun näkevän minut sellaisena kuin olen, kaikkine kipuineni ja haaveineni. Kevät, lähetyvä toukokuu, minun kärsimykseni aika.  Tiedän Hänen kuulevan pienimmänkin huokaukseni, sillä mikään ei ole Häneltä salassa. Syvennyn sanan äärelle ja mietin miten olen tähän päätynyt. Miksi en minä? Miksi emme me?  Tässä hetkessä yritän toivoa, luottaa ja rakastaa. Rakastaminen on helppoa, mutta toivo on niin hauras, ettei luottamuskaan pidä sitä pinnalla. 
Lähetä kommentti
Lue lisää

Elämän polku

Päivä vain ja hetki kerrallansa. Niin sanoo tutun virren sanat. Hetkessä elämistä korostetaan paljon, mutta tietyllä tapaa ajattelen, että toisinaan on pakko katsoa myös menneeseen, jotta voi nähdä tulevaan.  Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan. Hyvin harvoin tie on tasainen ja suora. Tie muodostuu pienistä poluista metsän keskellä ilman opasteita, mutta välillä saa kulkea suoraa ja tasaista tiet, jolla kulkiessa näkyy pitkälle. Tielle osuu myös risteyksiä, joissa pitää valita kumpaan suuntaan kulkea. Elämän tie ei ole yksinkertainen. Kulkiessamme, emme voi murehtia tulevasta. Jos jäämme murehtimaan sitä, mitä seuraava tien risteys tuo tullessaan, unohdamme nauttia siitä mitä meillä on tässä hetkessä. Hetkessä eläminen on taito. Siihen liittyy tasapaino menneen, nykysen ja tulevan kesken. Mitä vähemmän murehtii tulevasta, voi helpommin kulkea luottavaisin mielin. Se mitä tiellämme tulee vastaan, on meille arvoitus. Emme voi aina varautua pahimpaan ja kulkea jatkuvasti...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jaetut eväät

Kuvittele olevasi retkellä ystäväsi kanssa keskellä metsää. On evästauon aika ja otat repustasi eväät esille. Huomaat ystäväsi tutkivan reppuaan pettyneenä. Hänen eväänsä ovat jääneetkin kotiin ja kuulet hänen vatsansa kurnivan. Katselet eväitäsi mietteliäänä tiedostaen, että myös ystävälläsi on nälkä. Mitä teet? Laitatko eväät takaisin reppuun ja ehdotat, että jos palattaisiin takaisin kaupunkiin vai syötkö eväät hyvällä omalla tunnolla yksin ystäväsi katsellen vieressä? Vai jakaisitko omastasi? Raamatussa kerrotaan, kuinka pieni poika antoi omat eväänsä, 5 leipää ja 2 kalaa, Jeesukselle, joka siunasi ne ja sai siten ne riittämään kaikille. Mutta mikä sai pojan antamaan omastaan, vaikka hän tiesi, ettei 5 leipää ja 2 kalaa lähtökohtaisesti voisi mitenkään riittää ruokkimaan 5000 ihmistä. Oliko kyse uskosta siihen, että Jeesus pystyy siihen mikä on meille täysin mahdotonta vai oliko kyse siitä, että tuo lapsi näki sen, että vain omastaan jakamalla voidaan saavuttaa jotain suurta....
Lähetä kommentti
Lue lisää