Arjen teologiaa

Kirkon kellot kumisevat. Siinä on jotain rauhoittvaa. Tasainen syke ja rytmi: Dong, dong, ding. Se toistuu kerta toisensa jälkeen. Kutsuu koolle, kutsuu hiljentymään ja rauhoittumaan. Minä muiden joukossa jo tutuksi käyneessä koti kirkossa. Urkupillit viheltävät. Ilma kiertää niiden läp. Kirkonkellojen soitto loppuu ja urut alkavat soida. Alttarilla palaa kaksi kynttilää. Ja takapöydältä löydän kolmetoista kynttilää, Jeesus ja opetuslapset.  Havahdun ajatuksistani, kun pappi alkaa puhua. Rauhoittava ääni saa minut rentoutumaan ja tuntemaan oloni hyväksi. Juuri tältä kirkossa pitäisi tuntua. Olen tervetullut. Pappi pyysi minua muistelemaan ensimmäistä ehtoolllistani. Miltä kirkossa näytii, miltä tuntui? Miltä ympärillä tuoksui ja miltä leipä ja viini maistuivat? Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä mitä ehtoollinen merkitsee minulle tänään. Ensimmäisen ehtoolliseni sain konfirmaatiossa. Kirkko oli täynnä ihmisiä ympäri Suomea. Kaikilla oli hienot vaatteet päällä ja j...

Kulje hetki vierellämme. Pidä kiinni käsistämme. Meidät siunauksiin sulje. Vierellä kulje. Rukous on vaan niin ihmeellistä. Hädän ja surun hetkellä se kokoaa ihmisiä yhteen. Pelko kaikesta näkyy kasvoilla. Toivon kipinä yrittää puskea näkyviin. Mielessä käy kysymykset, miksi ja miten tästä eteenpäin? Muistutus, ettemme ole yksin vaan vierellä on joku, joka lohduttaa, tukee ja ymmärtää. Aina sitä ei ole helppo muistaa. Kyyneleet, joka ovat pyrkivät esiin, mutta siihen on tarvittu apua. Oivallus siitä, että itku puhdistaa. Ja se, että emme ole yksin eikä saa sulkea toista pois. Pelko ja huoli on yhteinen. Rukous. Niin. Saan rukouksessa kertoa omat huolet ja murheet Jumalalle ja luottaa siihen, että hän pitää meistä kyllä huolta. Muistan ne kerrat, kun olen tarttunut Raamattuun hakeakseni siitä lohtua ja turvaa. Olen turvautunut psalmien rauhoittavaan ja rukoustyyliseen tekstiin. Minun kanssani kulkee Herran enkelit, jotka pitävät minusta huolta. Tähän minä haluan...

Jospa olisin täydellinen. Kuvan kaunis ja kaikessa hyvä ja täydellinen. Oi jospa olisin parempi kuin muut. Jospa minulla olisi paljon ystäviä, jotka ihailisivat minua. Jospa olisin suosittu ja käntäisin katseita kauniilla vaatteilla. Jospa olisin  täydellinen ja voisin saada kaiken mitä haluaisin.  Kuullostaako tutulta? Välillä sitä toivoisi olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Sitä toivoo, että voisi olla täydellinen kaikessa ilman huolia ja murheita. Täydellinen, kuvan kaunis tai komea kuin prinssi, uusissa merkkivaatteissa. Sitä toivoo olevansa parempi kuin muut. Parempi, täydellisempi. Jos maailma olisi täydellinen, ei olisi sotia eikä maailmassa olisi hätää tai kurjuutta. Ei olisi tietoa nälän hädästä tai muista ongelmista. Kaikki olisi uutta ja hienoa. Ei tarvitsisi pelätä tai miettiä, että miltä sitä näyttää, sillä täydellisessä maailmassa kaikki olisi hyvin.  Mutta maailma, missä elämme ei ole täydellinen. On paljon hätää ja kurjuutta. On sotia ja pel...

Välillä pysähdyn ihmettelemään maailman menoa ja kulkua. Saatan hetkeksi kadottaa ajantajun miettiessäni sitä, miten kaikki tuntuu aina välillä niin vaikealta siltä, ettei mistään taas saan kiinni millään. Toisaalta koen, että juuri nämä pysähdykset ovat ainakin minulle niitä kaikkein merkittävimpiä hetkiä. Muistan ennen häitä etsineeni erästä minulle äärimmäisen tärkeistä henkilöä ties kuinka pitkään, kun ajan myötä oli kaikki yhteystiedot kadonneet ja jäljelle jäänyt vain nimi. Numerotiedustelun kautta löysin puhelinnumeron, mutten ollut ollenkaan varma, että olisiko se juuri se oikea vai kenties väärä numero. Kirjoitin siihen viestiin, että miksi viestin lähetin ja pyysin jo ennalta anteeksi häiriötä, jos viesti tulisi väärään numeroon. Pyysin vielä ilmoittamaan, että jos viestin saaja ei olisi  minun etsimäni henkilö. En saanut paluuviestiä. Muistan varmasti lopun ikäni sen hetken, kun kesken työpäivän, riparikonsertin, puhelin ilmoitti uudesta viestistä. Nuoret ...

Täällä jo ilta tummenee, väsynyt tuuli huokailee. Keitimme vielä iltateen ja kuljemme yöhön hiljaiseen. Takana alkuaskeleet, edessä uutta aukenee. Suru ja riemu vuorollaan kutsuvat kanssaan kulkemaan.    Aika usein olen viime aikoina pysähtynyt miettimään aikaa. Sitä aikaa, jonka olen saanut mieheni kanssa yhdessä kulkea. Olemme selvinneet jo monesta liemestä yhdessä. Olemme selvinneet läheisen sairaudesta, taloudellisesta ahdingosta ja kaikesta arjen kiireydestä. Olemme selvinneet pitkästä välimatkasta ja siitä, että olen työni puitteissa suhteellisen paljon pois kotoa. Olemme järjestänet yhdessä olomme aikana aikatauluja uusiksi moneen kertaan. Annamme toisillemme aikaa silloin kun se on mahdollista, mutta emme myöskään velvoita toisiamme viettämään kaikkea yhteistä vapaa-aikaa yhdessä. Puhumme asioista, mutta voimme myös olla hiljaa ja silti nauttia toistemme seurasta. Taluta meitä, jos matkalla uuvumme. Lähetä oppaaksi enkeleitä, jos tiellä eksymme. V...

Joulun alla on tullut laulettua kurkkukipeäksi joululauluista. Kahdessa eri Kauneimpien joululaulujen tilaisuudessa, kummallakin kertaa kirkossa oli positiivinen ongelma, nimittäin se, ettei kaikki vaan mahdu istumaan. Katselin laulujen lomassa kirkoissa olevia ihmisiä. Lapsia ja aikuisia. Ympärillä täysin vieraita kasvoja, mutta silti on hyvä olla. Vaikka ulkona ei ole lunta ja poikkeuksellisen sään vuoksi sitä saa pelätä, että milloin puihin puhkeaa lehdet, alkaa joulu fiilis saapua pikku hiljaa. Kauneimmat joululaulut ovat osa tuon fiiliksen syntymistä. Ja toisaalta musta on kiva käydä kirkossa. Ihan vain jo senkin takia, että siinä samalla kun laulan voin kuitenkin ajatella omia asioitani. Tämän vuoden joululaulut tulivat tarpeeseen. Sain vain olla. Nauttia. Laulaa. Ennen kaikkea laulaa. Kummatkin laulutilaisuudet päättyivät Maa on niin kaunis -lauluun. Viimeisessä säkeistössä noustiin seisomaan. Ja kirkossa kaikki lauloivat: Kunnia herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meill...

Kävin keväällä työmatkan aikana moikkaamassa perhetuttuja. Olin siinä lähtöä jo tekemässä, kun minulle sitten todettiin, että "katselin tuossa, että teille olisi perheenlisäystä tulossa." Kyllähän se vetäisi ilmeen vakavaksi ja hetken siinä sitten joutui miettimään, että mitä sitä vastaisi. Tuumasin siihen, ettei ole ja etten tiedä onko koskaan tulossakaan. Vastaanotto oli hyvin ymmärtäväinen. Toki olen aikaisemminkin puhunut asiasta, mutta vain läheisille ystävilleni. Tähän vanhempaan pariskuntaan on kuitenkin aina ollut tietynlainen luottamus. Nytkin he kuuntelivat kaikessa rauhassa kun avauduin aiheesta. Oli helpotus voida sanoa kaikki se ääneen. Sanoittaa oma kaipuu jollekin muulle kuin läheisimmille ihmisille. Tuntui hyvältä tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Lapsettomuus on niin vaikea aihe puhua. Ei siitä pidetä samalla tavalla meteliä kuin siitä, että vauva on tulossa. Monet jää varmasti yksin aiheen kanssa. Olen onnekas kun ympärillä on ihmisiä, joille voi aihe...