Kohdattu

Kävin keväällä työmatkan aikana moikkaamassa perhetuttuja. Olin siinä lähtöä jo tekemässä, kun minulle sitten todettiin, että "katselin tuossa, että teille olisi perheenlisäystä tulossa." Kyllähän se vetäisi ilmeen vakavaksi ja hetken siinä sitten joutui miettimään, että mitä sitä vastaisi.

Tuumasin siihen, ettei ole ja etten tiedä onko koskaan tulossakaan. Vastaanotto oli hyvin ymmärtäväinen. Toki olen aikaisemminkin puhunut asiasta, mutta vain läheisille ystävilleni. Tähän vanhempaan pariskuntaan on kuitenkin aina ollut tietynlainen luottamus. Nytkin he kuuntelivat kaikessa rauhassa kun avauduin aiheesta. Oli helpotus voida sanoa kaikki se ääneen. Sanoittaa oma kaipuu jollekin muulle kuin läheisimmille ihmisille. Tuntui hyvältä tulla kuulluksi ja kohdatuksi.

Lapsettomuus on niin vaikea aihe puhua. Ei siitä pidetä samalla tavalla meteliä kuin siitä, että vauva on tulossa. Monet jää varmasti yksin aiheen kanssa. Olen onnekas kun ympärillä on ihmisiä, joille voi aiheesta puhua. Entistä enemmän tuntuu siltä, että jaettu suru on helpompi kantaa. Kun pääsin puhumaan ja sain puhua rauhassa ilman, että kukaan keskeytti tai olisi alkanut luomaan toiveita, oli kevyempi oli.

Tulin kohdatuksi vajaana ja rikkinäisenä. Pelot auki levitettynä ilman syyllistämistä ja turhia hokemisia. Onneksi niin. Toki olisi voinut mennä myös toisin. Olisivat voineet vaihtaa aihetta kokonaan ja antaa olla. Onneksi eivät.