Siirry pääsisältöön

Pieni Pääsiäisateria

Köyhänä opiskelijana osaan arvostaa kävelymatkaa Helsingin Rautatieasemalta Kampin ostoskeskukseen. Viime viikolla sain tuon matkan aikana kasan ilmaisia keksejä ja tänään pari pussillista banaaneja. Osaan ainakin arvostaa tälläistä ihan pientä, etenkin kun työmatkalla tajuaa, ettei ennen kotoa lähtöä ollut taas muistanut syödä mitään.

Bussissa edessäni istui kolme alakoulu ikäistä poikaa banaanipussiensa kanssa. Oli hauska seurata sitä kuinka nuo pojat tutkivat pussiensa sisältöä. He laskivat banaaninsa tarkkaan ja tutkivat niissä kiinni olevia tarroja. Siinä oli itsellä hymy hyvin herkässä. Etenkin kun nuo pojat olivat niin keskittyneitä saamaansa ”aarteeseen”. Taisi pojilla olla jo välipalan aika sillä banaani toisensa perään katosi parempiin suihin ja roskatkin päätyivät sinne minne kuuluivat.

Näin pääsiäisen aikaan mieleeni nousee Jeesuksen viimeinen ateria, jonka hän halusi tarjota opetuslapsilleen. ”Hän otti leivän siunasi ja mursi sen sanoen, tässä on minun ruumiini.. Hän otti maljan, siunasi ja kiitti sanoen, tässä on minun vereni. Niin usein kuin tämän teette, tehkää se minun muistokseni.” Tänään aion tuon leivän ja viinin sijasta nauttia banaanin ja kupillisen kahvia. Ja teen sen kiittäen Jumalaa siitä, kuinka Hän pitää huolen omistaan.

Hyvää ja Siunattua pääsiäisen aikaa kaikille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hetki

"Päivä vain ja hetki kerrallansa..." Aika katoaa johonkin. Tunnen kulkevani sumussa päivästä toiseen väsymyksen kanssa. Yritän pitää itseni kasassa ja samalla tukea muita. Työnnän omat kipuni taja-alalle ja mietin tulevaa. Mitä minä haluan ja missä näen itseni? En tiedä enkä osaa vastata. Otan esille Raamatun. Nahkaiset kannet käden alla tuo lohtua. Se lupaus, etten ole yksin kannattaa minua. Tiedän jonkun näkevän minut sellaisena kuin olen, kaikkine kipuineni ja haaveineni. Kevät, lähetyvä toukokuu, minun kärsimykseni aika.  Tiedän Hänen kuulevan pienimmänkin huokaukseni, sillä mikään ei ole Häneltä salassa. Syvennyn sanan äärelle ja mietin miten olen tähän päätynyt. Miksi en minä? Miksi emme me?  Tässä hetkessä yritän toivoa, luottaa ja rakastaa. Rakastaminen on helppoa, mutta toivo on niin hauras, ettei luottamuskaan pidä sitä pinnalla. 

Pääsiäisyön taivas

Siinä minä istuin auton takapenkillä matkalla kotia kohti. Takana pitkä päivä ja aamusta iltamyöhään autossa istumista. Huvinsa kullakin, kun harrastuksia valitsee. Olisihan sitä toki voinut valita toisinkin, mutta mikäpä on sen parempaa kiertää Suomea ja nähdä toinen toistaan hienompia paikkoja. Autossa istuessani ja ikkunasta ulos katsoessani kävin mielessäni päivän tapahtumia. Aamulla oli liikkeelle lähdetty aikaisin, silloin oli vielä kylmä ja aurinko ei jaksanut lämmittää niin pakhoa, että ulkona olisi tarjennut olla ilman tunnetta, että jäätyy. Kuitenkin koin siinä hetkessäni olevani onnekas, sillä sain rakastamieni ihmisten kanssa sain tehdä matkaa omille juurilleni ja samalla omaan menneisyyteen. Ajoimme päivän aikana monen paikkakunnan läpi. Hyvin pitkälti maisema oli maalaismaisemaa. Matkan varrelta tunnistin vanhan kouluni. Siellä en ehtinyt viettämään kuin vuoden, mutta muistoja riitti siltä ajalta enemmänkin. Kävimme syntymäkunnassani ja samalla sain muistella ...

Läsnäolon kaipuu

Olin päättänyt, tänään sen teen. Otan itseäni niskasta kiinni ja lähden liikkeelle, koska työtehtävät eivät olleet esteenä ja aihekin oli ihan mielenkiintoinen. Niin ja paikalla olisi ainakin joku tuttu, nimittäin pappi ja mieskin olisi koko illan töissä. Astuin ovesta sisään tuttuun tilaan. Tunsin katseita niskassa kun siirryin peremmälle. Olin automaattisesti ottanut työroolin päälle. Pappi kyseli kuulumisia, en minä saanut muuta vastattua kuin töitä, töitä ja töitä, hyvää kuuluu. Olin jo ehtinyt ottamaan työroolin haarniskaksi. Olisin ehkä halunnut sanoa jotain muutakin, mutta yhtäkkiä se ei tuntunutkaan luontevalta ja hyvältä. Joten juteltiin sitten niitä näitä. Vaikka en saanut suutani auki, sain kuitenkin kokea sen, mitä tarkoitetaan sillä, että kokee tulleensa kohdatuksi läsnäolosta. Niin läsnäolosta. Ja tiedän, että olisin tullut kuulluksi, jos olisin saanut suuni auki. Toisaalta en kaivannut pelkästään läsnäoloa ihmisiltä, kaipasin ennen kaikkea sitä, että sa...